Elämänkerta

Tarja Cronbergin ura on kulkenut vaativasta tehtävästä toiseen ympäri maailman. Tavalla tai toisella kaikissa tehtävissä on ollut mukana kiinnostus arkea muokkaaviin rakenteisiin ja niiden kehittämiseen.

Tarja Cronberg on tehnyt tutkimusta paitsi Pohjoismaissa, myös Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Hänen akateeminen uransa on näin risteillyt paitsi eri tieteiden, myös eri kulttuurien välillä. Hänen johtamiskokemuksensa ulottuu hyvin erilaisiin organisaatioihin ministeriöstä kansalaisjärjestöihin ja puolueesta tutkimuslaitokseen.

Politiikassa hänen uransa alkoi Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan pestistä 1995-2001. Vuonna 2003 hän pääsi eduskuntaan ja Vihreän puolueen puheenjohtajaksi hänet valittiin 2005. Vuonna 2007 poliittinen ura jatkui työministerinä, jonka aseman hän jätti seuraajalleen 2009 luopuessaan Vihreän puolueen puheenjohtajuudesta. Kesällä 2011 Cronberg siirtyi Euroopan parlamenttiin Heidi Hautalan ministerinimityksen myötä.

Maailman kansalainen Tarja Cronberg
(Varis, Tuula-Liina, 2007)